Eilan tarina

”Kaikki tunteet ovat minun kropassani”

Minä oikeastaan vasta aloitin suunnistuksen, kun lapset olivat jo aikuisia. Mies ajoi autolla minun päälleni ja hän oli suunnistaja. Ihmeellinen tarina, kohtalo todella. Hän ihastui minuun ja sanoi että lähdetään metsään. Hän sanoi, että ei ole ikinä nähnyt sellaista gasellia, joka oppii kaikki taidot. Siitä se matka sitten lähti. Olin minä isän ja veljen kanssa suunnistanut lapsena, mutta sitten oli ollut pitkä tauko välissä.

Metsä on paljon puhuva. Sinne kun menee, tulee monta erilaista tarinaa vastaan ja minulla on muistissa paljon erilaisia maastoja. Suunnistus on ihanaa, kun samalla saa luontoa nähdä ja haistella. Keväällä kun sini- ja valkovuokot kukkivat, niin se tuo oikein sielunrauhaa, kun metsässä on loistoa. Se on suurenmoinen lahja, kun pääsee metsään.

Metsäkauriita tuli useasti vastaan, mutta niitä ei tarvinnut pelätä, ne olivat ystävällisiä. Katsoivat päät pystyssä ja kun tulin lähelle, niin ne siirtyivät pois. Se on kumma, kun minä käärmeitä pelkään, niin jotenkin siinä kilpailuinnossa vain meni, kun täytyi rastia hakea. Metsä on hyvin kiltti. Risut voivat olla teräviä, mutta säärisuojat suojaavat polviin asti. Täytyy pahasti kaatua, että saisi vammoja.

Finnairia palveltiin molemmat mieheni kanssa ja se helpotti, kun lähdettiin ulkomaille, niin päästiin aina lentokoneella edullisesti. Kävimme mieheni kanssa monessa kansainvälisessä kilpailussa, esimerkiksi Uudessa-Seelannissa ja Australiassa. Minulla on 3 maailmanmestaruutta ja 38 suomenmestaruutta. Mahdottoman hyvä mieli tuli näistä voitoista.

Muistan että kilpailutoverit kysyivät: ”Mitä me voimme tehdä, kun sinä, Eila, voitat aina?”. Jotkut yrittivät vähän matkaa perässä tulla, mutta hyytyivät sitten varmaan, kun minä pidin vauhtia liian kovana. Kun olin nuori ja treenasin, niin menin metsässä helposti kuin kauris. Kun tulimme töistä, menimme mieheni kanssa heti lenkille ja vasta sen jälkeen teimme iltaruokaa.

Kartanluku oli minulla hyvä, pystyin löytämään rastit ja myös käyttämään kompassia. Epäonnistumisen tunne tuli joskus, jos menin väärälle rastille tai meni huonosti, enkä löytänyt rastia. Siitä oli kuin maansa myynyt. Mutta suuntavaisto on onneksi aina ollut päässä.

Urheiluseura Mesikämmen ilmoittaa missä päin on kisoja ja kutsuu iloisiin tapahtumiin kuten joulu- ja kesäjuhliin. Olen auttanut seuraa paljon, kun työelämässäkin olin, niin ruokatunnilla laitoin tietoja kirjotuskoneella. Jukolassa olen myös suunnistanut ja myös lapset sekä lapsenlapset. Se on niin hieno jatkumo.

Australian kisoista on parhaat muistot, kun siellä oli aivan erilaiset maastot ja yleisökin oli hyvin innostunut. Aina kun tuli suunnistajia sinne, koko kylän väki tuli katsomaan. Se on paljon avartanut järkeäni ja muistiani, kun on nähnyt erilaisia maastoja ja ihmisiä. Siellä oli vanhat tutut monesta maasta, se oli ihanaa, kun vanhemmalla iällä sai tavata niitä ihan nuoruuden ystäviä. Kaikki tunteet ovat täällä minun kropassani mukana, ihanat muistot.

Urheilu on antanut minulle niin paljon, että en pysty selittämään kaikkea. Se on tuonut paljon ystäviä, hyvää kuntoa ja kaikkea suurenmoista, täytyy sanoa. Ja miehen tietysti. Suunnistusystävien kanssa vieläkin soitellaan, vaikka asutaan eri puolilla maapalloa. Kilpailut ovat olleet suurenmoisia elämyksiä minun elämässäni.

Varmaan on fyysinen puoli kunnossa, kun on urheillut ja liikkunut. Ystävättäreni kanssa käyn lenkillä vesitornin mäellä, en halua jättää päivääkään väliin. Aina tekisi mieli lähteä juoksemaan metsään. Minusta tuntuu, että jos kartan käteeni saan, niin vielä rastipisteet läpi menen. Suunnistus on sen verran veressä ja laji tulee olemaan lähellä sydäntä niin kauan, kun minä elän.