Kaikki uutiset

Hei!

Olen aloittanut Uudenmaan Muistiluotsissa muistiohjaajana pääsiäisen 2023 jälkeen huhtikuun alkupuolella. Ammatiltani olen lähihoitaja ja toimintaterapeutti YAMK. Työurani on laaja, jonka punaisena lankana on kulkenut asiakaspalvelu monessa eri muodossa ja asiakkaiden/asukkaiden/potilaiden hoito, kuntoutus, ohjaus ja koulutus. Olen työskennellyt koko työurani aikuisväestön kanssa ja eritoten ikääntyneiden parissa. Viime vuodet olen työskennellyt asiantuntijana Kuuloliitossa.

Vapaa-ajalla rentoudun erilaisten kirjojen, askarteluiden, käsitöiden, nikkaroinnin ja puutarhan hoidon avulla. Tämän lisäksi katson mielelläni erilaisia tv-ohjelmia ja elokuvia aina toimintapläjäyksistä siirappiseen romantiikkaan ja kunnon draamaan asti. Vietän paljon aikaa perheeni kanssa ja teemme yhdessä mm. matkoja sekä nautimme puutarhamme ja lähimetsän antimista.