Kaikki uutiset

 

Toivottavasti olette saaneet olla terveenä!

 

Tuo vanha toivotus on kuluvan vuoden aikana saanut ihan uuden, aikaisempaakin pontevamman sävyn. Aina sitä varmasti on tarkoitettu, mutta nyt sen sanoma tuntuu vielä ajankohtaisemmalta.

Koronavirus muutti maailmaa ja meidänkin toimintaamme viime keväänä ja vaikka tilanne on nyt vähän rauhallisempi ja sitä myöten mieli vähän rauhallisempi, koronaa ei ole voitettu. Pandemia on edelleen olemassa. Koska juuri nyt on vähän helpompi hengittää, ehkä kuitenkin olemme sopeutumassa jokin verran ja jonkinlaiseen uuteen normaaliin. Ehkä olemme alkaneet elää vähän eri tavalla kuin ennen. Ehkä olemme vähitellen löytämässä rohkeutemme uudelleen. Ehkä maailma ei loppunutkaan.

Se ei ole ollenkaan mahdotonta. Me jokainen olemme elämämme aikana sopeutuneet monenlaisiin muutoksiin. Osa on pieniä ja osa suuria. Osa pelottavampia kuin toiset. Sopeutuminen ei ole itsestään selvyys eikä siihen voi itseään pakottaa. Se ottaa aikansa. Mutta meillä on sopeutumisesta kokemusta. Edellisistäkin olemme ainakin jollain tavalla selvinneet. Me selviämme tästäkin.

Muistiluotsissa me haaveilemme, että pääsisimme vähitellen kokoontumaan vaikka pienissä ryhmissä ja ulkona. Meidän pitää kuitenkin olla realistisia ja toimia kaikkien turvallisuuden kannalta parhaalla tavalla. Koska elämme niin rakkaalla - mutta ahtaalla - Uudellamaalla, syntyvät ruuhkat helposti ja on vaikea olla kohtaamatta ihmisiä liikkuessaan kodin ulkopuolella. Se mikä aikaisemmin oli mukavaa ja rikkaus, aiheuttaa nyt riskin terveydelle. Meidän kaikkien täytyy olla tosi tarkkoina ja noudattaa viranomaisten ohjeita. Nyt jos hetken maltamme, pysyy yhteiskunta auki ja turvallisena ihan meille jokaiselle. Se on vielä isompi, tärkeämpi unelma ja varmasti yhteinen kaikille.

Loistavaa on, että meillä on ollut tämä kesä. Ulkona liikkuminen tekee hyvää monella tavalla, tukee hyvinvointia, helpottaa stressiä puhumattakaan kaikista muista terveysvaikutuksista, joita pienikin kävelylenkki meille tekee. Ulkona meistä tulee vahvempia ja koronaviruksesta voimattomampi. Ulkoilusta kannattaa siis nauttia aina, kun sää sallii.

Me mietimme nyt kovasti, miten turvalliset kohtaamiset voidaan toteuttaa. Ihan valmista suunnitelmaa meillä ei vielä ole ja suunnitelmat tulevat rakentumaan viranomaissuositusten mukaisesti. Kannattaa seurata tapahtumakalenteria täällä. Jokin kompromissi me löydetään kyllä.

Meille voi myös aina soittaa ja yhteystiedot löytyvät täältä. Autamme teitä kaikissa toimintaamme liittyvissä asioissa, mutta olemme täällä myös silloin, kun arki tuntuu haasteelliselta, jokin muistiasioissa huolettaa, tarvitset tukea tai toivot kuuntelijaa. Me olemme täällä teitä varten. Ollaan yhteydessä.

Voikaa hyvin!

terveisin Sanna