Kaikki uutiset

 

Tällä viikolla vietettiin Espoon ja Kauniaisten Muistiyhdistyksen jäsenistön kanssa ideointi-iltapäivää. Paikalle oli kokoontunut hyvä joukko yhdistyksen jäseniä, joista osa oli uusia ja toiset vähän pidempään toiminnassa mukana olleita. Ja miten hieno iltapäivä, me saatiinkaan yhdessä viettää. Keskustelua syntyi niin alueen vaikuttamisen paikoista kuin konkreettisesta toiminnastakin. Olemme täällä kovasti kiitollisia osallistuneille ajatusten vaihdosta.

Yleisesti jäsenistö toi esiin huolen siitä, että vaikka tutkimukset ja diagnoosin saaminen toimivatkin kokemuksen mukaan erittäin hyvin, moni koki jäävänsä tosi yksin sen jälkeen. Tietoa siitä, miten sairauden seuranta jatkuu tai uutta kontaktiaikaa ei muistiperheet olleet saaneet, mikä aiheutti turvattomuuden tunnetta.

Yhdistykseltä toivottiinkin tiedon jakamista sekä vastavuoroisen keskustelun käymistä jäsenistön kanssa. Jäsenet olivat innokkaita kertomaan omista kokemuksistaan, mutta myös kuulemaan yhdistyksen kautta, mitä muistikentällä ja järjestöissä juuri nyt tapahtuu. Joku kertoi, että pelkästään viesti yhdistyksestä oli merkki siitä, että heitä ei ole kokonaan unohdettu. Sähköpostia asioista toivottiin tasaisesti.

Ja miten mahtavia käytännön toimintaan liittyviä asioita ehdotettiinkaan. Yhdistyksen toiminnasta tervetulleeksi takaisin toivotettiin erityisesti joulujuhlat ja tätä luvattiin harkita vakavasti eli seuratkaa yhdistyksen jäsenviestejä. Luennoista tätä joukkoa kiinnosti eniten tuore tieto muistisairauksista, tutkimustyöstä ja lääkkeiden kehittämisestä. Tällainen luento on syksylle täten luvattu.

Espoon ja Kauniaisten Muistiyhdistys hallinnoi Uudenmaan Muistiluotsi toimintaa ja illassa tuli paljon vinkkejä konkreettiseksi tekemiseksi, mistä taas UML voi hyvin ottaa koppia. Osa ehdotuksista oli sellaisia, että vallan mietittiin, että miten ei oltu itse keksitty moista – niin kuin nyt esimerkiksi retki bongaamaan lintuja. Espoossakin on ainakin kaksi esteetöntä, oikein tunnettua lintujen bongaamiseen rakennettua reittiä. Ja espoolaisen lauluryhmän uudelleen käynnistämisestä puhuttiin myös. Kiinnostaako sinua tällainen toiminta? Vai toivoisitko jotain ihan muuta?

Monta muutakin ideaa ja ajatusta toiminnasta kirjattiin ja ne tullaan huomioimaan toimintaa suunniteltaessa. Ja sekin oli selvää, että tällaisia tapaamisia kannattaa järjestää jatkossakin. Tämänkin voimme luvata niin hyödyllistä mutta ennen kaikkea mukavaa oli pysähtyä kanssanne keskustelemaan.

Aurinkoista kesän alkua idearikkaana

toivottelee Sanna, toiminnanjohtaja, Espoon ja Kauniaisten Muistiyhdistys ry