Kaikki uutiset

Meillä on aloittanut huhti- ja toukokuun aikana kaksi uutta muistiohjaajaa! Hanna Bärlund työskentelee Länsi-Uudellamaalla ja Sanna Neiglick Keski-Uudellamaalla. Uudelle alueellemme Lohja-Karkkila-Vihti, siirtyi vanha tuttu, Maija Hakala.

Ohessa uusien työntekijöiden esittelyt:

Hanna

Hei!

Olen Hanna Bärlund, uusi muistiohjaaja Länsi-Uudellamaalla. Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri ja sosionomi AMK. Olen hypännyt yliopistomaailmasta sosiaalialan kentälle, seuratessani sydäntäni saadakseni auttaa ja edistää muistisairauteen sairastuneiden ja heidän läheistensä hyvinvointia. Haluan tarjota tukea sekä sairastuneelle että hänen läheisilleen, jotta arki sujuisi paremmin ja elämän mielekkyys ja merkityksellisyys säilyisi sairaudesta huolimatta.

Omiin harrastuksiini ja mielenkiinnon kohteisiini kuuluu luonto, eläimet, musiikki ja liikunta. Nautin metsässä liikkumisesta, ja koiran kanssa tuleekin siellä samoiltua ja retkeiltyä paljon. Nyt viime vuosina on myös herännyt kiinnostus puutarhanhoitoon ja viljelyyn, ja sitä opettelen parhaillaan. Saas nähdä, minkälainen sato syntyy tänä vuonna!

Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää ja lämmintä kesää! Jag pratar även svenska, så ta gärna kontakt om du har frågor - ha en skön sommar allihopa!

Sanna

Tervehdys. Olen Sanna Neiglick, uusi muistiohjaaja Keski-Uudellamaalla. Taustaltani olen sairaanhoitaja, ja olen ehtinyt tekemään lähes kolmekymmentävuotisen urani aikana monenlaista työtä. Olen työskennellyt mm. leikkausosastolla Suomessa ja ulkomailla, tehnyt töitä terveysasemalla ja kotihoidossa. Muistityön osaajaksi olen kouluttunut Suomen Psykologisessa instituutissa vuonna 2015. Varsinaista muistityötä olen tehnyt kuitenkin Helsingin kaupungin palveluksessa jo vuodesta 2014. Olen toiminut muistikoordinaattorina, sekä yksin asuvien alkavan/varhaisvaiheen muistisairaille suunnitellussa tukipilotissa eli muistipolussa.

Muistityö ja ikäihmisten kanssa toimiminen ovat lähellä sydäntäni. Uskon muistiohjaajan työn olevan erittäin merkityksellistä. Tämä työ antaa avaimet aivoterveys- ja muistisairaus-informaation jakamiselle laajemmallekin yleisölle, sekä auttaa tukemaan muistisairauteen sairastuneita ja heidän läheisiään heidän omassa arjessaan. Aiemman työhistoriani perusteella tiedän, että tuelle todella on tarvetta ja toivon, että yhä useammat kansalaiset löytäisivät myös kolmannen sektorin tarjoamat tukimuodot. Voimaa omaan työhöni minulle antavat mökkeily, luonnossa lenkkeileminen, perhe ja kaksi pientä koiraani, ja ylipäätään kaikki arjen pienet ilot. Tapaamisiin ryhmissä, Muistikahviloissa ja muun toiminnan parissa!
 

Ilmaisia valokuvia aiheesta Ihmiset