Kaikki uutiset

Uuden syyskauden äärellä

Kyllä kesää vielä jäljellä on, mutta perinteinen lomakuukausi, heinäkuu, jää jo taa ja se tarkoittaa Uudenmaan Muistiluotissakin sitä, että suurin osa väestämme on jo takaisin töissä loman jälkeen. Muutaman loma jatkuu elokuulle, mutta nyt meitä jo tavoittaa paremmin.

Ja minkälainen kesä meillä olikaan. Oli hellettä ja auringon paahdetta enemmän kuin miesmuistiin. Jonkun mielestä vähän liikaakin. Toivottavasti osasitte myös nauttia, vaikka helle elämää hidastikin ja teki lomasta sopivan rennon. Nyt helteet ovat ainakin toistaiseksi hellittäneet ja syksy tuoksuu aamun raikkaudessa ja illat pimenevät. Näinhän sen kuuluukin mennä. Vuodenajat vaihtuu ja maailma jatkaa menoaan.

Viime aikojen koronauutiset kertovat karua kieltään. Korona on tainnut tulla jäädäkseen ja meidän täytyy nyt vaan sopeutua erilaiseen maailmaan. Onneksi rokotukset etenevät ja sitä kautta yhä useampi riskiryhmäläinen saadaan turvaan taudin vakavammalta muodolta. Vaikka tartuntojen määrä onkin suuri, tilanne eroaa keväästä ja sairaalat ainakin vielä ehtivät hoitaa tartunnan saaneita kaikille turvallisella tasolla. Toivottavasti tämä suunta jatkuu. Ehkä meillä uutisista huolimatta on valoa tunnelin päässä.

Syyskautemme käynnistyy uutisista huolimatta, vaikkakin seuraamme tarkasti viranomaisohjeita tapahtumien järjestämisessä. Nyt jos tuntuu, että kaipaat tekemistä, tukea ja tietoa muistisairauksista tai kuuntelijaa niin ole rohkeasti yhteydessä. Kaikki toiminta pyritään järjestämään mahdollisimman turvallisesti ja viranomaisohjeet huomioiden. Jos sinulla on jokin idea toiminnan tai sen toteuttamisen suhteen, silloinkin kannattaa olla yhteydessä meihin. Kuuntelemme teitä mielellämme. Jonkun meistä tavoittaa lähes aina numerosta 0400 364 453, mutta aina saa tuttua työntekijää lähestyä myös suoraan. Henkilökohtaiset yhteystiedot löydät tästä linkistä. Myös etätoiminta jatkaa toimintaansa. Jos tarvitset apua etäryhmään liittymisessä, niin autamme mielellämme myös siinä!

Toivomme lämpöisen kesän jatkoksi lempeää syksyä, hyviä lenkki-ilmoja ja yhteisiä hetkiä teidän kanssanne. Syksyn ohjelma löytyy tästä linkistä.