Kaikki uutiset

Uudenmaan Muistiluotsilla on aloittanut kaksi uutta, mahtavaa tyyppiä: Suvi ja Eliise. Ohessa heidän esittelytekstinsä!
Ensin tutustutaan Eliiseen: 

Tere!
Olen Eliise Vares ja aloitin Muistiohjaajana Espoon, Kauniaisten ja Vantaan alueella nyt kesäkuun alusta. Olen koulutukseltani geronomi AMK ja vanhustyön kenttä on tuttua aluetta ammattini puolesta. Haluan omalta osaltani edistää ikääntyneiden hyvinvointia kokonaisvaltaisesti tukemalla sosiaalista osallisuutta, psyykkistä hyvinvointia ja fyysistä toimintakykyä. Luonto ja ulkona liikkuminen ovat minulle merkityksellisiä asioita ja olenkin valinnut harrastuksekseni polkujuoksun, joogan ja puutarhapalstan parissa touhuamisen. Odotan innollani tutustuvani teihin kaikkiin ja minun kanssani voi tulla puhumaan viron kieltä!

____________________________________________________________________________________________

Seuraavana vuorossa Suvi:

Hei,Uusi Keski-Uudenmaan Muistiluotsin työntekijä Suvi Silvola täällä hei! 
Olen järjestötyön seniori ja tehnyt töitä tätä ennen kolmessa järjestössä ja yhdessä kunnassa järjestötyöhön liittyen yhteensä 8,5 vuoden ajan. Työni on liittynyt ympärivuorokautiseen hoitoon, omaishoitoon ja läheisten tukemiseen, nuorisoasumisen syrjäytymisen tukeen ja monialaiseen kansalaistoimintaan järjestöyhteistyön ja tuki- ja ohjauspistetoiminnan kautta. Koulutukseltani olen filosofian maisteri, terkkari ja työnohjaaja. Lähellä sydäntäni ovat toivo, toimijuus, myötätunto (myös itsemyötätunnon kehittäminen) ja yhteistoiminnallinen työtapa. On hienoa, kun ihmiset löytävät itse uusia näkökulmia omaan elämäänsä, usein toimin vain keskustelukumppanini omien ajatusten herättäjänä. Tykkään musiikista, liikunnasta, eläimistä, puutarhanhoidosta, taiteesta ja kulttuurista. Voin puhua myös på svenska, eiköhän me toisiamme ymmärretä… Muistisairaus ja omaishoitajuus on lähellä sydäntäni monesta syystä, niistä ehkä myöhemmin, kun tutustutaan. Ihanaa kesää kaikille. Pidetään kädet mullassa… heh…

                                         Teddy, itienpiv, Rakkaus, Mama, Onnittelukortti